Ensimmäisenä iltana tulimme sen verran myöhään kotiin, ettei koira kerennyt tutustua kuin oikeastaan tähän keittiö/eteisakseliin. 7 tuntia autoa ajaneena itselläkin oli olo sen verran väsynyt, että Nukkumatti kutsui, joten mentiin nukkumaan jo kymmenen aikoihin.

 

Päätettiin tosin, että nukutaan mekin eteisessä, kun se oli koiralle vasta ainoa tuttu paikka koko talosta. Hmm..meillä ei ollut tosin patjoja..joten nukuttiin siis todella kirjaimellisesti lattialla koiran kanssa ;D Roxy ymmärsi jutun niin mahdottoman hyvin! Ei itkenyt yhtään ja kävi heti nukkumaan ihan viereen kiinni. Ulkona Tommy sen käytti klo 02 ja mä klo 04:30 niin ei tullut yhtään vahinkojakaan sisälle. Pari kertaa yöllä tosin heräsin siihen, että se imeskelee mun hiuksia … Seuraava yö sentään meni jo yläkerrassa me omassa sängyssä nukkuen ja Roxy rohkeasti omassa pedissään sängyn vieressä. Parit itkut itkettyään se huomasi, ettei tässä nyt muu auta ja kävi nukkumaan. Varsin sikeästi sitten  nukkuikin, Tommy käytti sen taas ulkona 02 ja 04 ja Roxy ei välissä vaellellut huoneessa yhtään. Ei tehnyt taaskaan vahingoja sisälle ja heräsi aamulla vasta 07:30. Voi toivottavasti se pysyy näin helppona pentuna tulevatkin yöt!

 

Arkipäivien makuunkin on nyt päästy. Remmissä kulkemista ollaan harjoiteltu roskia viemällä. Kaveri kulkee ihan jaloissa, saan vahtia etten kompastu siihen. Kaiketi ulkona on niin jännää. Pihaa on tutkittu ja käännetty joka kivi. Vaikka olin nurmikonkin ajanut viime viikolla, niin kyllä Roxy nurmikon seasta muutaman sienenkin jo löysi. Hulluna huolesta googlailin tuntikaupalla, että mitä se pureskeli, mutta en saanut selville. No se oli jo eilen se ja mitään oireita ei tullut. Mutta siis selvää ainesta loistavaksi sienikoiraksi siis! Televisio on ollut myös jännä juttu, sille pitää haukkua ja murista. Kaikki vieraat otettu vastaan pusuilla ja hännänheilutuksilla. Paitsi eräs “setämies”, joka komensi vaan istumaan…pöh mitä sekin muka tarkoittaa…haukuin sille setämiehelle takaisin.

 

Roxy on ihanan välitön ja sosiaalinen. Selkeästi etsii ihmisen kasvoja ja tykkää touhuta ihmisen kanssa. Syvimmät unetkin saa sylissä, jolloin haukkuu unissaan. Onneksi nukkuu sikeästi sylissä vaikka naputankin läppäriä samaan aikaan. Nuo undulaatit eivät ole ihmeeksi kiinnostaneet tippaakaan (?).

 

Ruokailu onkin sitten jännä tapahtuma…Ensin komennetaan emäntää, että äkkiä sitä ruokaa, sitten kun sitä saa, niin syödään ahmimalla noin, 5,5 sekuntia ja sitten alkaakin se pelleily. Peruutetaan taaksepäin ja tehdään yllätyshyökkäyksiä ruuan kimppuun. Tallataan ruokaan. Otetaan nokare ja viedään se jonnekin muualle syötäväksi. Ehkä jätetään se sinne tai syödään siitä osa. Haukutaan ja muristaan ruualle. Annetaan pusuja välillä Hannalle. Maistetaan taas murunen ruokaa, mieluiten sormista. Jahdataan välillä omaa häntää. Lopuksi maistetaan ehkä vielä vähän lisää.

Kasvattajalta sainkin hyvät vinkit, että jos pelleily alkaa, niin ruoka pois vaan ja sitten vaikka 1/2 h kuluttua tarjotaan uudestaan. 

 

Mutta kyllä se on ihana tunne, että kotona on nyt koira <3

 

Ajatusteni vartijat
Ihminen tarvitsee koiran,
joka on kuin ihmisen mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

 

Koira ansaitsee ihmisen,
jolla on vähän koiran mieli,
joka ymmärtää sanoitta,
joka lukee ajatukset,
joka on kotona eikä karkaa.

 

Tarvitsen koirani mielen
unohtaakseni pahat,
muistaakseni hyvät,
pysyäkseni uteliaana,
oppiakseni olemaan koirani paras ystävä.

 

Sinäkin tarvitset koiran
tervehtiäksesi tuttusi
tunnin eron jälkeen
kuin olisitte kumpikin
valovuoden myöhässä
kierrettyänne maailman.

 

Tarvitsen minäkin koiran,
joka tuhansia vuosia
on ollut ihmisen lähellä,
muuttunut itsekin moneksi,
nähnyt ihmisensä viat
luikkimatta silti tiehensä.

 

Mihin minä koiriani tarvitsen?
En vartioimaan rikkauksia,
en pelottelemaan rosvoja
vaan paimentamaan ajatuksiani,
jotka nukkuvat koiranunta
ahomansikkaisella niityllä!

-tekijä tuntematon-