Matkalla Tommy nukkui vielä univelkoja pois ja nelostiellä oli tuskin laisinkaan tiellä liikkujia. Perillä odotti äitikoiran kanssa vielä neljä pientä vintiötä, jotka antoivat meille kunnon demostraation mm. kuinka roikutaan oikeaopisesti verhoista ja kaivetaan seinää. Kunnon terrierejä siis, hyvä

 

Kasvattajalta saimme aimo annoksen tietoja ja kattavan pentupaketin. Kahvien ja sitruunapiiraan jälkeen oli aika laittaa Roxy hihnaan ja menoksi.

Roxy nyyhkytti vaimeasti kunnes pääsimme taas nelostielle ja sitten se rauhottui. Käpertyi kerälle Tommyn syliin ja nukahti :)

Tunnin ajettuamme pysähdyimme ja Roxy teki tauolla pissat kuten kunnon koiran kuuluukin. Tauon jölkeen sekä mies että koira nukahtivat ;D Sain hoilata yksin biisejä autossa, eikä kumpikaan herännyt ;D

 

Niin se loppumatka sitten meni. Roxy aina välillä nousi pusuttamaan Tommya joka nukkui suu auki ja käpertyi sitten taas kerälle syliin itkemättä yhtään.  Kun kehäkolmonen jo häämötti, havahtui Tommykin hereille ja melkein kyyneleet tulivat silmiin, kun Tommy hellästi lauloi Roxylle:

 

“Kun yössä yksin vaeltaa
voi kaltaisensa kohdata
ja hetken tie
on kevyt kaksin kulkea.

 

Ei etäisyys, ei vuodetkaan,
ei mikään meitä erota
kun hetken vain
sut pitää sain ja unohtaa…”

 

Roxy napitti takaisin läpitunkevalla katseellaan, jossa mukana pikkaisen sellaista näsäviisautta, kuin esimerkiksi Pikky Myyllä on

 

Nyt ollaan kotona, syöty, riehuttu takapihalla ja nyt koira nukkuu keittiön pöydän alla mun varpaiden päällä.

 

Tästä se yhteiselo, toivottavasti mahdollisimman pitkä, sitten lähtee.

Tervetuloa uuteen kotiisi Roxy <3