Suunnitelmissa siis ollut ottaa toinen koira, kun aika on sopiva. No tuo on sitten toinen kysymys, että koska on oikea aika. Suositus olisi että vanhempi koira olisi n. kaksivuotias, kun uusi koira tulee taloon.  Roxy on nyt vasta vajaat yksi vuotta..mutta ei tunnu niin nuorelta. Huomattavasti aikuisempi ja jäyhempi. Tuntunut aina sellaiselta pikkuvanhalta ja supertasaiselta ja fiksulta.  Toinen ohje, jonka olen kuullut, on ottaa toinen koira sitten, kun ensimmäinen on talon tavoilla. No tämän ohjeen mukaan toisen koiran voisi jo ehdottomasti ottaa. Juttelin Roxyn kasvattajankin kanssa ja mietittiin, että voihan Roxyn kohdalla olla niin, että pari vuotiaana se olisi ns. ”liian jäyhä” hyväksymään enää uutta tulokasta laumaansa. Lisäksi Roxyn äidillekään ei varsinaista havaittavissa olevaa murrosikää koskaan tullut, Roxykin on ollut tasaisen tottelevainen koko ajan.

Koska mulla on koira-allergia, on vain tietyt rodut joista voi valita. Oireita tulee yleensä pystykorva, -noutaja,-ja  spanielityyppisistä koirista. Kriteerinä on tosiaan terveys, luonne, käyttötarkoitus, koiran koko ja turkin laatu. Tahdottiin Roxya isompi koira ja terrieriä koirasosiaalisempi ja pehmeämpi  mutta energinen ja vilkas seurakoira. Harrastuksina kiinnostaisi tokoilu, agility,  verijälki, pelastuskoiratoiminta, koiratanssi, sienestys yms. riippuen sitten koiran omista mieltymyksistä, suuntautumisesta ja lahjoista. Seuraavia rotuja sitten mietittiin:

Irlanninsusikoira mietitytti paljon ja erään kasvattajan luona sellaista käytiin katsomassakin. Aivan ihana koira kaikenkaikkiaan! Sellainen kyllä saisi paikan varastaa sydämessä...mutta mietitytti, rodun lyhytikäisyys, terveystilanne ja se, että vaikka koira sinänsä kotona onkin rauhallinen, eikä vie paljoa tilaa...on meillä kaksikerroksinen talo, jossa suihkutilat yläkerrassa ja tuollaiset asiat hankaloittaisivat. Irlanninsusikoira kenties joskus on vielä tervetullut elämäämme, mutta toivottavasti silloin asumme yksikerroksisessa talossa, jossa isompi piha. Tai kaksikerroksisessa, jossa suihkutilat alakerrassa. Mietittin myös, että onko koira tavallaan Roxylle liian vähän seuraksi, kun ovat niin superrauhallisia. Roxy kuitenkin tykkää painia ja leikkiä ihan hurjasti. Kerryt ovat leikkisiä usein ihan vanhaksi asti ja saattavat elää jopa 15 vuotta.  Lisäksi nuo harrastusmahdollisuudet eivät varmaan ole niin laajat, kun suuri koko rajoittaa. Tietysti irliksille on omia juoksukisoja yms. mutta esim. agility koiraksi siitä ei olisi.

Mielessä myös olivat aivan ihanat suursnautserit ja bouvierit...mutta nämä kuitenkin sellaisia rotuja, joila saattaisi ainakin terrierin kanssa kolista.  Ehkä ei, mutta suurempi mahdollisuus ainakin. Nimenomaan siis nyt todella sosiaalista rotua kaivattaisiin.

Mulla oli selkeä kuva mielessä, että sellainen, kuin isovillakoira olisi loistava vaihtoehto (jos ei sitä Irlanninsusikoiraa lasketa) Tommyn mielestä villakoirat ovat kaikki kamalia puudeleita. Miten hän sellaisen kanssa kehtaisi liikkua ulkonakaan tai mitä hän sanoisi, kun ihmiset kysysivät, että: ”Minkä rotuinen tämä on?” Sanoin vain Tommylle, että keksii koiralle oman rodun, vaikkapa Estrengin vuoristokoira ;) Villakoiratrimmeistä en minäkään välitä, joten ihan sellainen koneella tasaisen lyhyeksi ajettu karva vaan sitten J Rotuna kuitenkin iloinen, älykäs, leikkisä, sosiaalinen ja isoksi koiraksi hyvin terve rotu. Lisäksi turkki on helppo, jos koneella ajaa alas kerran kuussa.

Olin alunperin aina ajatellut urosta kaveriksi..mutta kumma kyllä mun mielestä Roxy suhtautuu narttuihin paremmin. Koirapuistoissakin ne on ne nartut joiden kanssa se yleensä leikkii (jos leikkii), uroksille tuhahtaa vaan tai on aika välinpitämätön.  Neo veli on tietty poikkeus, sen kanssa leikitään aina ;)

No sitten muutaman kasvattajan kanssa meilailin. Haaveissa siinsi ensisijaisesti ruskea isovillakoira...mutta pettymyksekseni ne olivatkin kovin harvinaisia. Suomessa vain 2 kasvattajaa, joista toinen on lopettamassa toimintaansa ja toinen ei koskaan vastannut minulle. Tämä ensimäinen kasvattaja kuitenkin osasi kertoa toisenkin pentuesuunnitelmissa ja aika vaikealta vaikutti, koska suunnitelmissa oli pennuttaa, kun sopiva uros löytyy, ja tällä hetkellä kuulema ensimmäinen sopiva olisi Italiassa. Kartoitin myös vaihtoehtoja Ruotsista ja sieltä yksi sopiva kasvattaja löytyikin, mutta matka arvelutti. Mietin myös, että koska näyttelykoiraa ei etsitä, niin ei olisi sinänsä reilua, jos meille tulisi ruskea isovillis, eikä pääsisikään jakamaan ihanaa väriänsä, kun me emme aio pennuttaa tai käyttää näyttelyissä.  No sitten koska Roxy harmaantuu kokoajan (siitä tulee vanhempiensa mukaan luultavimmin todella vaaleanharmaa) niin musta oli sellainen väri, joka miellytti. Suurpuudelissa musta vois olla myös väri, josta mahdollisimman vähän tulisi Tommylle se antipuudeliolo ;)

Jossain välissä meille meinasi muuttaa aikuinen  isovillis Luna, mutta se saikin toisen kodin omistajan lähisuvulta. Koiran ja entisen omistajan suhteen siis erittäin hyvä juttu. Itselle kuitenkin jäi vähän pikaisempi kaipuu sihen toiseen koiraan...kun sellainen jo meille meinasi muuttaa. Siitä asiasta kerkesi sitten jo niin innostumaan.

Meilaisin sitten vielä muutaman mustan isovillakoirakasvattajan kanssa ja lähdettiin sitten Roxyn ja Tommyn kanssa alustavasti lähinnä katsomaan tuohon lähimmälle kasvattajalle lähinnä rotua ja miten Roxy reagoi kasvattajan aikuisiin isovilliksiin...ja siellähän sitten myös oli sellainen 10 vko narttupentu vailla kotia...joo myönnettäköön, ehkä mentiin siis vähän katsomaan sitä pentuakin... Pitihän se sitten arvata, että kun pentu oli aivan mahtava, juuri oikean oloinen, niin eihän siinä osannut sitten enää ei sanoa.

Roxy veti tuhatta ja sataa puolitoistavuotiaan Paloma nartun kanssa. Hyvin osui yhteen leikin vauhti ja antoi Paloman närppiä niskassakin. Sinänsä siis Kerrynterrierin ja tuollaisen suurpuudelin energiat osuivat ainakin ihan juuri kohdalleen! Harvoin Roxy heti tapaamansa koiran kanssa pistää menemään tuota vauhtia.  Pari päivää Tommyn kanssa asiaa mietittiin ja mutusteltiin.  Tämä on kuitenkin vain elämää ja ei ole mitään takeita, että Roxy tulisi toimeen vanhempanakaan toisen koiran kanssa. Homma on kemioista kiinni ja ei auta kuin kokeilla. Tommynkin sitten jotenkin huijattua mukaan ens talven SM-liigamatsi Urhopaketilla ;) Tommy kyllä sanoi, että hän arvasi, että tässä näin käy, kun suunnattiin auto kohti Siuntiota.. ;D

Niinpä meille muutti 10 viikkoinen Nerian Fionualla, josta tuli siis kutsumanimeltään Nera, joka on italiaa ja tarkoittaa musta tyttö :) Piti siis saada kaksitavuinen nimi, jossa on R-kirjain ja se ei saa muistuttaa Roxya tai mitään käskysanaa ja Tommyhan tuon Nera nimen sitten keksi. :) Elämä siis välillä yllättää odottamattomalla tavalla ja niin tämä blogikin seuraa jatkossa siis partamuru Roxyn ja puikkokuono Neran elämää :)

Tervetuloa joukkoon Nera!